Huh. Vedet on nyt imeytetty ja viivytetty ja käytetty hyväksi tontilla - paikkaa ja paikallisuutta sekä kestävää vihertuotantoa hyödyntäen.
Paikan ja paikallisuuden esiintuominen oli yllättävän hankalaa. Tontin maaperäoloista ei löytynyt kuin suuntaa antavaa tietoa, joten ryhmässä tekemämme ratkaisut olettavan maaperän olevan niihin sopivaa. Mitoitussateessa hyödynnettiin Helsingin tarkkojen mittaustulosten lukuja - oli pohjatietoa käyttää valitttua sadetta ja sateen kestoa. Tuulen suunnatkin selvitettiin - niiden hyödyntäminen ei tosin juurikaan ratkaisuissa näy... Ratkaisuissamme on hyödynnetty olemassa olevaa maastonmuotoilua ja pienillä korkomuutoksilla saatu vesiä johdettua sinne, missä niitä on pystytty hyödyntämään.
Aika monimutkaista vesi sitten lopulta on. Vaatii tarkkuutta korkojen kanssa - niiden ymmärtäminen ja kokonaisuuden hahmottaminen on suunnittelun kannalta erittäin tärkeää. Ilman tätä ymmärrystä menee suunnitelmat helposti pieleen. Hulevesien käsittelyssä olisi syytä pyrkiä niiden vähentämiseen ja estämiseen. Ennen kuin tätä pääsee tekemään, on tiedostettava, mistä alueen vedet tulevat ja minne ne menevät. Pinta-aloja ja laskemista, tuloksen ymmärtämistä... Vähän on vielä epäselvää, mikä määrä hulevettä on paljon ja mikä vähän...
Alun kankeuden jälkeen tämän "bloggauskin" on alkanut sujua. Ensin oli todella vaikea lähettää yhtään tekstiä julkaistavaksi. Lukemalla ja kommentoimalla muiden blogeja tästä kirjoittelusta on tullut ihan mukavaa.
Kiitos Sarille ja Katjalle - ihanalle ryhmälle - hyvästä työstä ja mukavista kahvihetkistä - teitä tulee ikävä!
Vapaata vettä
Hulevesien hallintaa vapaa-ajan ympäristöissä - näkökulmana paikka ja paikallisuus
torstai 7. huhtikuuta 2011
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Luomuvesirakentamista…
Jo on aikaa vierähtänyt Ulla Loukkaanhuhdan (Ramboll) esityksestä.
Järkevää luonnonmukaista hulevesien hallintaa – siihen pyritään, kuten haastateltava totesi.
Haastattelusta jäi mieleen maininta, että kansallinen hulevesiopas olisi tulossa ehkä vuonna 2011 syksyllä eli aika pian. Ainakin isommilla kaupungeilla on jo omansa. Ja Vantaan mainittiin olevan Suomen johtava kaupunki – toimintamallit ovat jo muodostuneet ja ihmisten tietoisuus on hyvällä mallilla. Mielenkiintoinen huomio oli myös, että koulusta valmistuneet vesialan ihmiset hallitsevat jo näitä hulevesiasioita – koulutus siis kannattaa!
Mielenkiintoinen oli esitetty hulevesien prioriteettijärjestys eli miten hulevesien kanssa toimitaan.
4 johtaminen suoraan vesistöön
Viimeinen oljenkorsi. Jos mikään muu ei onnistu, joudutaan turvautumaan tähän vaihtoehtoon. Se tarkoittaa sitä, että hulevedet vievät mukanaan vesistöön kaikki keräämänsä epäpuhtaudet. Väliin olisi hyvä saada edes jonkinlainen tasausallas, johon pienhiukkaset laskeutuisivat tai jokin muu virtaamaa hidastava juttu.
3 keräys ja johtaminen keskitettyihin järjestelmiin
Tämä on tällä hetkellä varmasti se yleisin ratkaisu etenkin tiiviisti rakennetussa ympäristössä. Kattovedet ja muut pintavedet ohjataan sadevesijärjestelmien kautta puhdistuslaitoksiin. Parempi tämä kuin vaihtoehto neljä, vaikka ylikuormittaakin ajoittain vedenpuhdistuslaitoksia. Hmm. Onko sittenkään? Onko parempi, että vedenpuhdistamoiden prosessi häiriintyy sadevesistä kuin sadevesien suora johtaminen vesistöön? Kummasta tulee enemmän vauriota vesistölle? Pääseekö puhdistamolta epäpuhtaampaa vettä kuin hulevedet ovat?... Kehittyneessä järjestelmässä sadevedet eivät tietenkään mene jätevesivierämistöön.
2 viivytys ja suodatus avojärjestelmiin syntypaikalla
Hulevesipainanteita, viivytysaltaita, avo-ojia…
1 hulevesien hallinta ja käyttö paikalla
Tämä on jo vähän helpompi toteuttaa. Tarkoittanee käytännössä pintamateriaalien uudelleenmiettimistä ja vesien systemaattista keräystä ja hyödyntämistä paikan päällä vaikka kasteluvetenä. Ollaan tietoisia miksi ja mistä hulevesiä omalla tontilla syntyy.
0 hulevesien vähentäminen ja estäminen
Tämä vaihtoehto esiteltiin viimeisenä ja parhaana. Tähän ei varmaankaan vielä pitkään aikaan kaikkialla pystytä. Se vaatii onnistuakseen muutoksen rakentamiskulttuurissa – kovien pintojen vähentämistä ja monipuolisen ympäristön säästämistä/rakentamista.
Jossain vaiheessa puhuttiin rahastakin. Verrattiin hulevesien avojärjestelmän ja putkituksen kustannuksia. Maanalaiset putkijärjestelmät ovat kalliimpia rakentaa kuin hulevesien avojärjestelmät. Avojärjestelmien hintaa laskee mahdollisuus hyödyntää ympäristön tarjoamia valmiita luonnonmukaisia ratkaisuja. Putkistojen vuosittainen hoito taas on selvästi halvempaa kuin luonnonmukaisten hulevesijärjestelmien. Avojärjestelmiin on tehtävä vuosittain huoltotöitä ja osittaista uusimista. Niin se menee, kun ollaan elävän luonnon kanssa tekemisissä. Kasvit kasvavat. Luonnonmukainen järjestelmä ei pysy muuttumattomana kauaa. Putkissa ei ole niin paljon muuttuvia tekijöitä kuin elävää luontoa.
Samalla pohdittiin myös vastuutahoja. Kuka pitää huolta hulevesijärjestelmistä? Pohdinta päätyi siihen, että jollakin on oltava kokonaisvastuu toiminnasta, että homma toimii. Näin se varmasti on. Vastuu pidetään alusta asti kuitenkin myös tuottajalla. Hyvähän se on, että jokainen joutuu kohdallaan miettimään ratkaisujaan – pinnoitteita ja vesien uudelleenkäyttöä. Kai tämä hulevesiasia joskus arkipäiväistyy niin paljon, että tonttikohtainen, luonnonmukainen järjestelmä on enemmän sääntö kuin poikkeus.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Harjoitustyö
Nyt on sitten kommentointi aloitettu oululaisten työn kohdalla. Mielenkiintoista seurata, millaisiin ratkaisuihin he päätyvät. Kiva nähdä toisen koulun opiskelijoiden piirustustyyliä...
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Missä virrat yhtyvät
Innostuin nyt viimeinkin lukemaan Hulevedet rakennetussa ympäristössä –kirjaa (Eskola&Tahvonen, 2010). Hyvin selkeälukuinen kirja, joka käsittelee juurikin samoja asioita kuin luennoitsija. Kirjasta luettuna samat asiat on helppo kerrata. Lukuja pystyy vertailemaan ja pohtimaan paremmin.
Onneksi nämä virtaama-asiat eivät olleet ensimmäistä kertaa esillä – kaava kun itsessään jo näyttää jotenkin monimutkaiselta lähestyä. Vaikka eihän se sitä ole. Selkeä se on. Taulukot antavat suoraan lukuja, joita tulee vain sijoitella kaavaan. Vaikeampi pala tulee sitten tuloksen käsittelystä. Mitä se luku siellä yhtäläisyysmerkin perässä sitten oikein tarkoittaa? Virtaamaa joo, mutta mitä se virtaama sitten tarkoittaa käytännössä ja mikä on eri suuruisten virtaamien vaikutus? Miksi niitä halutaan laskea ja mitä ne luvut meitä hyödyttävät?
Ja sama koemaisessa kysymys-vastaus –asettelussa.
Mitä se luku kaavan yhtäläisyysmerkin perässä tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa käytännössä?
Q=u x A x i
Kaavassa Q kertoo virtaaman määrän. Virtaama syntyy valumakertoimen, käsiteltävän pinta-alan ja mitoitussateen rankkuuden tulosta. Valumakerroin riippuu siitä, millaiselle pinnalle sataa. Valumakertoimeen on huomioitu se, että osa sadannasta haihtuu ja osa imeytyy maahan. Mitoitussade on laskennallisesti saatu keskimääräinen sade, jonka arvona käytetään tavallisesti 150 l/s hehtaarille.
Q on siis se hulevesimäärä, joka pitäisi hoidella jotenkin.
Mikä on eri suuruisten virtaamien vaikutus?
Mitä suurempi virtaama, sitä enemmän hulevettä. Isoille vesimassoille tarvitaan tehokkaammat tai laajemmat alueet niiden imeyttämiseen ja viivytykseen.
Miksi virtaamaa halutaan laskea? Mitä saadut luvut meitä hyödyttävät?
Jos pystytään ennakoimaan sadannan aiheuttama vesimäärä laskemalla, voidaan rakentaa järjestelmät toimimaan niin, ettei tulvatilanteita pääse syntymään. Toisaalta voidaan miettiä pintavaihtoehtoja, kun on tiedossa eri alojen tuottamat vesimäärät. Tuloista saadaan selkeää ennen - jälkeen -dataa. Mitä pienempi virtaama, sitä vähemmän vettä tulee johdettavaksi esimerkiksi sadepuutarhoihin.
Itseäni selkeytti vähän, vaikka niukoiksi jäi vastaukset omiin kysymyksiin. Tärkeintä on ymmärtää, mitä kaava kertoo.
Katot pysäkkien yllä
Hennan blogia joskus kommentoidessani pohdiskelin josko bussipysäkeiden kattoja alettaisiin tehdä viherkatoiksi - saisi materiaali vähän julkisuutta enemmän. Miettikäähän, miltä näyttäisi vaikka Tampereen Hämeenkatu, jos joka bussipysäkin katto kasvaisi jotain jännittävää! (Ei nyt jaksa ajatella ilkivaltaa vaan kaikkea sitä ihanaa heinää ja kukkaa, jota se voisi pukata…)
Tein jokin aika sitten viherkattohakuja netistä ja kuinka ollakaan – törmäsin viherkattobussipysäkkiin! Kuva on San Franciscosta.
![]() |
| lähde |
Ja muuta mukavaa...
![]() |
| lähde |
![]() |
| lähde |
Miksi haaveilla jostain isosta, kun voi aloittaa tekemällä jotakin pientä!
Vielä Sketch up:ista
Se näyttää niin helpolta! Lammikoita putkahtelee pihalle ja muovitus syntyy kädenkäänteessä. Ja sitten kun itse avaa ohjelman… Uutta ohjelmaa pitäisi käyttää säännöllisesti, jotta sitä oppisi. Nyt Sketch up:in käyttöni on ollut lähinnä epämääräistä säätämistä. Näyttäisi kyllä siltä, että ohjelmalla saa nopeasti selkeitä ja visuaalisesti hyvännäköisiä kuvia. Maastomallin sai helpommin tehtyä kuin VW:llä. Tekstityökalukin vaikutti hyvältä. Valmiilla kasvi- ja kivikomponenteilla lammen ympärille tuli heti ilmettä. Pitää siis osata hakea oikeilla nimillä asioita, niin löytäisi kaikkea kivaa.
Tällä kertaa seuraaminen kävi helpommin – kahden koneen taktiikasta oli apua. Toiselta tuli luento täydellä ruudulla ja toisella sohlasin sketchuppia. Kyllä se vaatii silti uuden katselukerran, että saa kaiken tehtyä, niin kuin piti..
Youtube-video Google Earthin käytöstä näytti yksinkertaiselta, mutta vaatii toki sen, että kohde on kuvattu tarpeeksi hyvällä tarkkuudella, jotta talon saa oikealle paikalle...
torstai 17. helmikuuta 2011
Putketonta vedenkiertoa
Ajatuksia herättävä aloitus luennoitsijalla! Luonnon omat ratkaisut ovat aika usein parempia kuin ihmisen kehittelemät. Putketon vedenkierto on siis erittäinkin tavoiteltava asia.
Kuvassa luonnollinen vedenkierto ja kaupunkiympäristössä tapahtuva kierto. Luonnossa pintavaluntaa 10 %, kaupunkiympäristössä 55%...
![]() |
| lähde |
Suunnittelukohteen karttatarkastelu selvittää alueen maisemarakennetta ja auttaa suunnittelijaa näkemään paikan potentiaalin. Kuten luennoitsijakin sanoi: hyödynnetään olemassa olevaa maisemarakennetta. Joka paikalla on omat erityispiirteensä ja vahvuutensa. Toki myös heikkoutensa. Heikkoudet luovat mahdollisuuksia. Kehitetään heikkouksista mahdollisuuksia, mahdollisuuksista vahvuuksia ja ylläpidetään jo olemassa olevia vahvuuksia. Ja meillä on strategia, jonka pohjalta toimia! Näiden vahvuuksien, heikkouksien ja mahdollisuuksien löytäminen voi siis vaatia pitkällisiäkin pohdintoja ja ilmakuvatarkasteluja – mitä sitten, jos tuloksena saadaan toimiva ja paikkaan sopiva ratkaisu!
Luonnonmukaisuus tuntuu nyt olevan kyllä tapetilla joka paikassa. Jo sana asettaa suuria paineita sitä toteuttavalle. Voinko suunnitella luontoa, luonnonmukaista, jos luonto lähtee vapaudesta, suunnittelemattomuudesta, yllättävistä tapahtumaketjuista – arvaamattomista koukeroista? En. En ainakaan saavuta samaa tulosta, jonka luonto itse saa aikaan. Pieni järjettömyys olisi siis paikallaan myös suunnittelussa.
Katsastin hieman luennoitsijan mainostamaa rantavehnää:
Saatavuus tuntuu olevan hyvä ja tarjolla on suomalaisia taimia. Hinta 3,50 – 5,20€ (Ø 9 cm ruukku), viihtyy hiekkamaassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



