Kuvassa luonnollinen vedenkierto ja kaupunkiympäristössä tapahtuva kierto. Luonnossa pintavaluntaa 10 %, kaupunkiympäristössä 55%...
 |
| lähde |
Suunnittelukohteen karttatarkastelu selvittää alueen maisemarakennetta ja auttaa suunnittelijaa näkemään paikan potentiaalin. Kuten luennoitsijakin sanoi: hyödynnetään olemassa olevaa maisemarakennetta. Joka paikalla on omat erityispiirteensä ja vahvuutensa. Toki myös heikkoutensa. Heikkoudet luovat mahdollisuuksia. Kehitetään heikkouksista mahdollisuuksia, mahdollisuuksista vahvuuksia ja ylläpidetään jo olemassa olevia vahvuuksia. Ja meillä on strategia, jonka pohjalta toimia! Näiden vahvuuksien, heikkouksien ja mahdollisuuksien löytäminen voi siis vaatia pitkällisiäkin pohdintoja ja ilmakuvatarkasteluja – mitä sitten, jos tuloksena saadaan toimiva ja paikkaan sopiva ratkaisu!
Luonnonmukaisuus tuntuu nyt olevan kyllä tapetilla joka paikassa. Jo sana asettaa suuria paineita sitä toteuttavalle. Voinko suunnitella luontoa, luonnonmukaista, jos luonto lähtee vapaudesta, suunnittelemattomuudesta, yllättävistä tapahtumaketjuista – arvaamattomista koukeroista? En. En ainakaan saavuta samaa tulosta, jonka luonto itse saa aikaan. Pieni järjettömyys olisi siis paikallaan myös suunnittelussa.
Katsastin hieman luennoitsijan mainostamaa rantavehnää:
Saatavuus tuntuu olevan hyvä ja tarjolla on suomalaisia taimia. Hinta 3,50 – 5,20€ (Ø 9 cm ruukku), viihtyy hiekkamaassa.
Tämä on minusta oivallinen ja varsin visainenkin kysymys. Opin itse harjoittelussani oivallisen keinon - tai ennemmin ajattelutavan - tuohon "suunnittelemattomuuteen", joka luonnossa näyttää vallitsevan.
VastaaPoistaEnsin täytyy miettiä mihin luonnon järjestelmät, esimerkiksi kasvien valikoituminen tietylle alueelle, perustuvat? Ne perustuvat siihen, että paikalla selviävät ne lajit, jotka selviävät annetuissa oloissa. Vaihtoehtoja on siis perinteisesti kaksi: a) valitaan paikalle optimaaliset lajit tai b) muokataan kasvuoloja niin, että halutut lajit selviävät.
Kolmantena vaihtoehtona on leikkiä laiskaa suunnittelijaa ja jättää päätös luonnon tehtäväksi. Korkeasaaressa (jota esittelin pikaisesti opparini yhteydessä) tämä tehtiin niin, että alueelle istutettiin niitymattoa, jossa on arviolta 10-15 eri kasvin siemeniä. Pyrkimyksenä ei ole saada kaikkia kukkia kukkimaan, vaan odotella ja katsella mitä kaikkea matosta nousee ensimmäisenä vuotena tai toisena ja kiinnostuksella seurata mitkä lajit siitä näyttävät vuosien päästä jäävän henkiin. a henkiinhän jäävät ne, jotka sille paikalle parhaiten soveltuvat! (tietysti tässä kohteessa seurataan hieman myös sitä alkaako joku yksittäinen laji "jyrätä" muita ja sitten tarvittaessa rajoittaa sitä, jotta lopputuloksena ei ole yhden lajin riemuvoitto)
Minusta ajatus oli riamastuttava, mutta sen toteuttaminen vaatii ihan oikeita ideoita ja luovuutta: millaisilla keinoilla voisimme tavallaan siirtää suunnittelun vastuuta kasville itselleen ja antaa paikalle levitä ne lajit, jotka siellä selviävät kuitenkin niin, ettei näyttävyys suuremmin kärsisi? Luonnossa on aika harvoin täysin kasvittomiksi jääviä plänttejä, eli potentiaalia riittää. Miten voisimme manipuloida luonnon valintaa niin, että voisimme antaa esim. kolme vaihtoehtoa, joista parhaiten pärjäävä saa paikan?
Luonnon suunnittelun mahdottomuudesta aloin pohtia, että mikä oikeastaan lasketaan luonnoksi. Pitääkö pihan olla 10, 100 vai ihan jotain muuta vuotta hoitamatta, että se voidaan laskea taas luonnoksi? Vaikka alueesta ei voisikaan suunnittelemalla tehdä luontoa, niin onneksi siitä voi tehdä luonnomukaisemman (sekin toisin kuinka luonnonmukainen jokin alue on, niin taitaa vain riippua siitä, mihin sitä vertaa).
VastaaPoistaPidin myös luennoitsijan ideasta käyttää ilmakuvia maastonmuokkauksen pohjana. Olemassa olevien maastonmuotojen korostaminen kuulostaa kaikin puolin järkevältä verrattuna täysin jonkin uuden luomiseen.