Paula-Kaisan (Hamk) esityksestä jäi mieleen päällimmäisenä ajatus siitä, että paikallisesti hulevesien käsittelyllä on paljonkin merkitystä paikalliseen lajistoon. Erinäköiset luonnonmukaiset viivytysaltaat ja vesiuomat tarjoavat elinympäristöjä hyönteisille ja sitä kautta ravintoa vaikkapa linnuille – rikastutetaan ympäristöä. Joka paikassa ei toimi samanlainen pakettiratkaisu – siinä kai luonnonmukaisten ratkaisujen hienous. Eihän luontokaan ole missään samanlainen – samankaltainen kyllä. Luonnonmukaisessa hulevesien käsittelyssä täytyy siis tutustua ensin alueen erityispiirteisiin. Mistä vettä tulee, paljonko sitä tulee, mihin sen tulisi päätyä, miten se sinne päätyy, pitääkö viivyttää, miten ympäristö suhtautuu hulevesijärjestelyyn, miten se näkyy ympäristössä… Kokonaisuuden hallintaa.
Ai niin! Hienoa PK! – Suunnittelu avainasemassa hulevesien käsittelyssä – meitä siis tarvitaan!
Jaanan (YH Novia) puheenvuoron alusta jäi heti mieleen luokittelu, jossa ensimmäisenä kohtana oli, että hulevedet tulisi käsitellä ja hyödyntää niiden syntysijoilla. Opinnäytetyön koulupihaan oli tehty paljon muutoksia, jotta hulevesien kanssa pärjättäisiin. Silti laskelmissa todettiin, ettei muutokset vielä riittäisi suuremman sateen sattuessa. Kuinka paljon ja kuinka suuria muutoksia oikeastaan tällaiset kohteet tarvitsevat? Vastaavanlaisia koulupihoja on Suomessa varmasti useita kymmeniä: suuret kattopinta-alat, piha asfalttia ja vastassa aikuiset, joiden suurin huoli on, että lasten kengät kastuvat sadepuutarhoissa. Tontteja ei varmaankaan pystytä kasvattamaan, että saataisiin enemmän tilaa imeyttää vesiä. Ehkä julkiset kohteet tulisikin hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti hulevesikasettien avulla. Pidetään vesi piilossa, niin siitä ei tule ongelmaa. Käytetään se hyödyksi koulupihan istutusten kastelussa. Säilyykö vesi sulana siellä maan sisällä? Paljonko vettä tarvitaan luistelukentän jäädyttämiseen? Voitaisiinko kerättyä hulevettä hyödyntää tähän niin kauan kuin sitä riittää säiliöissä? Niin, vai pitäisikö huleveden olla kuitenkin esillä, ettei sitä unohdettaisi? Poissa silmistä – poissa mielestä. Voitaisiinko tehdä naapuriyhteistyötä ja tehdä yhdessä isompi sadepuutarha tonttien rajalle? Onko isompi sadepuutarha tehokkaampi kuin monta pientä?
Matleenan (Oamk) opparissa oli käytetty maisema-analyysikarttaa, jolla paikannettiin alueen vesiolot ja tutkittiin, mihin vedet luonnollisesti virtaavat. Vettä on aika vaikea juoksuttaa ylämäkeen, joten tällainen tutkastelu varsinkin laajempien alueiden hulevesiä käsitellessä on tarpeen. Valuma-alueet ja vedenjakajat kertovat siitä, miten vesi paikallisesti liikkuu. Tällainen karttatyöskentely onnistuu uusilla kaava-alueilla, mutta tiivistysrakentamisen parissa se on hankalaa.
Kiinnostava seikka oli se, että ekologinen rakentaminen esti kuitenkin vihreän katon käyttämisen – arkkitehdin ja maisemasuunnittelijan ajatukset eivät kohdanneet. Kuinka usein joudutaan vääntämään kättä, kuka saa päättää mitä tehdään tuolle katolle – ehkä isoimmalle kovalle pinnalle koko tontilla? Tässä kohteessa siis arkkitehti, joten hulevesiä päädyttiin käsittelemään maassa: sadepuutahoissa, vesiaiheissa, kasvillisuuspainanteissa, ylivuotona maastoon. Veden uudelleenkäyttöäkin oli pohdittu: kasteluvetenä viljelypalstoilla ja puutarhassa.
